Kansanedustaja Sampsa Katajan eduskunnassa ajama lakialoite pikavippien täyskiellosta olisi todella typerä liike. Pikavippien kieltäminen tekisi nimittäin kuluttajille mahdottomaksi saada pientä lainaa ilman vakuuksia nopeasti ja lyhyeksi aikaa. Pikavippien tarpeellisuutta ei ainakaan tarvitse epäillä hetkeäkään, sillä pikalainaa haetaan yli miljoona kappaletta vuodessa. Pankit eivät ainakaan tarjoa, eivätkä aio alkaakaan tarjoamaan, sellaista lainamahdollisuutta, joka voisi korvata pikavipit. Toki pankeilla on käytössään kalliita luotollisia tilejä sekä luottokortteja, jotka ovat erittäin riskialttiita. Riskialttiilla tarkoitan nyt sitä, että luottokortteja käyttäessä kynnys ylivelkaantumiseen on selvästi pienempi, kuin mitä pikavippejä käytettäessä. Tilastoistakin selviää, että luottokortit johtavat maksuhäiriömerkintään huomattavasti pikavippejä useammin. Itse asiassa vain alle yksi prosentti maksuhäiriömerkinnöistä juontaa juurensa pikavipeistä. Lähes kaikki maksuhäiriömerkinnät johtuvat siis aivan jostain muusta, kuin pienlainoista. Onkin typerää, että ainakin mediassa pikavipit yhdistetään keskusteluun lähes joka kerta maksuhäiriömerkinnöistä puhuttaessa. Tällöin huomio keskittyy vain vippeihin, ja todellinen syy joka aiheuttaa maksuhäiriömerkintöjä, jää täysin huomiotta. Esimerkiksi ns. kytkyliittymät, eli puhelinliittymät, joissa tulee liittymä ja puhelin, aiheuttavat maksuhäiriömerkintöjä huomattavasti pikavippejä useammin. Jostain syystä tästä ongelmasta ei ole käyty mediassa keskusteluja lainkaan. Pikalainat ovat kuitenkin olleet mediamyllytyksen kohteena säännöllisen epäsäännöllisesti jo siitä asti, kun ne Suomen markkinoille tulivat, eli vuodesta 2005 saakka. Jos joku kuitenkin aikoo väittää, että myös pankeista saa pieniä lainoja edullisesti, niin hiljattain Taloustutkimuksen tekemä tutkimus voi kumota tällaisen väitteen kerralla. Tutkimus toteutettiin Mystery Shopping tyylisenä, eli Taloustutkimuksen työntekijä meni henkilökohtaisesti kymmeneen eri pankkiin yrittäen saada lainaa 200 euroa nopeasti. Ei kuitenkaan onnistunut, vaan jokaisesta pankista annettiin kielteinen luottopäätös. Pikavippi on tarkoitettu yllättäviin tilanteisiin, kun rahat loppuvat kesken, ja tarvitaan nopeasti lainaa ilman vakuuksia, eli juuri tilanteisiin, joihin kuluttajat joutuvat tuon tuosta. Varsinkin pienituloisten taloudellinen tilanne voi heilahdella rajustikin yllättävien menojen johdosta. Esimerkiksi jos pienituloisen pätkätyöläisen, joka tarvitsee autoaan työmatkoihin, auto hajoaa, voi tilanne olla todella tukala. Tietysti vippejä voi käyttää myös jo valmiiksi suunniteltuihin menoihin, kuten esimerkiksi uuden television hankintaan, tai vaikka ulkomaan matkaan. Mahdollisuudet ovat lähes rajattomat, sillä erisuuruisia lainasummia löytyy laidasta laitaan, eivätkä vippipalvelut kysele, mihin aiot lainarahasi käyttää. Ainoa edellytys onkin, että maksat lainasi ajallaan takaisin, mikä on tietysti ihan luonnollinen asia. Jos saat vippipalvelulta hyvää palvelua luottamuksella, miksipä et maksaisi lainaasi takaisin ja olisi luottamuksen arvoinen. Täten palvelu voi auttaa sinua toistekin, kun tarvitset heti lainaa. Vielä sen verran, että vipit kannattaa vertailla, ennen kuin niitä hakee.